Puhe HERA-seminaarissa 7.9.2010
“Ovatko asumispalvelut kansainvälistyvän koulutuksemme kilpailukykytekijä?”
Jarno Lappalainen
***
Hyvää iltapäivää!
Näin aluksi täytyy sanoa, että on hienoa päästä puhumaan tällaiselle yleisölle ja tuomaan opiskelijanäkökulmaa näin tärkeään ja ajankohtaiseen asiaan. Toisin kuin edellisellä puhujalla, on oma näkökulmani luonnollisesti enemmän paikallisella tasolla ja varsin pääkaupunkikeskeinen, mutta se toivottavasti minulle virkani puolesta suodaan. Kysymyksenasettelu on mielestäni hyvä ja erityisen ajankohtainen juuri nyt, kun asuntopula etenkin pääkaupunkiseudulla on huutava. Samalla sekä opetus- ja kulttuuriministeriön kansainvälistymisstrategia korkeakouluille kuin omaa työtäni läheisesti koskettava Aalto-yliopiston strategiakin linjaavat kunnianhimoisia tavoitteita kansainvälisten opiskelijoiden, tutkijoiden ja professoreiden määrän lisäämisestä. Tietopääoman kasvattaminen kansainvälistymällä onkin varmasti oikea kehityssuunta Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistamiseksi ja kokonaisuudessaan kansainvälistymistavoitteet ovat erittäin kannatettavia. Korkeakoulujen vetovoiman lisääminen edellyttää kuitenkin myös sosiaalipoliittisia ratkaisuja, jotka ovat jääneet valitettavan vähälle huomiolle juuri uusien opiskelijoiden osalta. Kansainvälisten opiskelijoiden osalta ongelmat Suomeen asettumiseen kulminoituvat näissä oloissa juuri asumiseen. Onhan asumisjärjestelyillä suuri osa integraatio eivätkä ongelmat asumisasioissa varmasti opintoaikoja ainakaan lyhennä.
Aalto-yliopiston ylioppilaskunnalla on pitkä historia opiskelija-asuntojen tarjoajana, joka juontaa juurensa niin Teknillisen korkeakoulun kuin Kauppakorkeakoulunkin ylioppilaskuntien vuosikymmenien saatossa rakentamiin asuntoloihin. Tällä hetkellä tarjoammekin kodin yli 3000 opiskelijalle. Tällä kokemuspohjalla osaamme tästä syksystä sanoa vähintäänkin sen, että Aalto-yliopiston uusien opiskelijoiden asuntotilanne on pahin, mitä 2000-luvulla on nähty. Asuntopula ei toki ole uusi ilmiö, vaan sen lieveilmiöihin on ylioppilaskunnissa jouduttu pureutumaan aiemminkin. 2000-luvun aikana hätämajoitusta, eli väliaikaista joskin ahdasta majoitusta, kodittomille opiskelijoille ovat järjestäneet ylioppilaskunnat ainakin Helsingin yliopistosta, Teknillisestä korkeakoulusta ja Kauppakorkeakoulusta. Hätämajoituksen tarpeen kehityssuunta on ollut 2000-luvun puolivälin jälkeen jatkuvasti kasvava. Syksyn näkymät olivatkin jo keväällä niin pahat, että meillä pohdittiin puolivakavissaan jopa telttamajoituksen järjestämistä. Onneksi Helsingin kaupunki tuli vakavassa tilanteessa hätiin ja tarjosi ylioppilaskuntien hätämajoitusta varten ilman veloitusta tilat Sörnäisistä 75 asunnottoman opiskelijan väliaikaiseen majoittamiseen. Nämäkin tilat täyttyivät hetkessä, vaikka hätämajoituksen organisoinnin kustannukset peritään asukkailta ja tarvetta tuntuisi olevan enemmänkin. Helsingin kaupunkia onkin kiittäminen siitä, että tilanne on tänä syksynä pysynyt edes jotenkin hallinnassa.
Hätämajoitus on erittäin hyvä indikaattori tilanteen vaikeudesta ja huomattavaa on, että se koskee yhä enenevässä määrin nimenomaan kansainvälisiä opiskelijoita. Selvänä merkkinä tästä on esimerkiksi se, että kansainvälisiltä opiskelijoilta tuli yksin meidän ylioppilaskunnallemme yli 500 kyselyä asumisongelmiin ja asunnotta jäämiseen liittyen. 500 kyselyä. Se on todella paljon yhdelle yliopistolle.
Tilanteen taustalla on se, että kansainväliset opiskelijat ovat paljon suomalaisia opiskelijoita voimakkaammin HOAS:n ja AYY:n varassa asunnon saantinsa suhteen. Tähän on muutamiakin syitä: Ensinnäkään ulkomaalaisten on erittäin vaikea hyödyntää yksityisiä markkinoita hintatason ja kielitaidon puutteen takia. Ja vaikka maksukykyä olisikin, ottavat vuokranantajat usein mieluummin suomalaisen kuin ulkomaalaisen vuokralaisen. Tyypillistä on myös se, että ulkomailta saapuvalta opiskelijalta puuttuu Suomessa sosiaaliset verkostot, joiden avulla väliaikaiset asumisratkaisut usein löytyvät ulkopaikkakunnilta saapuville suomalaisille opiskelijoille. Tilannetta ei lainkaan auta se, että Suomesta puuttuu monista muista maista löytyvä edullinen ja monipuolinen valikoima hostellimajoitusta.
Yliopistojen ja asuntoja tarjoavan kentän tulisi yhdessä ottaa vahvempi rooli asunnottomuuden ratkaisemiseksi. Yliopistojen tulisi suunnitelmiensa laatimisen yhteydessä etukäteen varmistaa asuntotarjonnan riittävyys tai tarjottava korvaavia järjestelyjä myös opiskelijoille eikä ainoastaan palkatulle henkilöstölle. Esimerkkinä tällaisista järjestelyistä voisivat käydä asuntotoimistot, jotka proaktiivisesti etsisivät yksityisiltä markkinoilta opiskelija-asumiseen soveltuvia huoneistoja. Yliopiston arvovallan ollessa vuokraajan puolella voisi vuokranantajien epäröinti ulkomaalaiselle vuokraamisesta myös hälvetä.
Yhtä kaikki, kaupunkien ja yliopistojen tulisi ottaa omat kansainvälistymisstrategiansa tosissaan ja suunnitella kokonaisvaltaisesti ratkaisuja myös arkisiin ongelmiin. Hätämajoituksen järjestämisellä päästään räpiköiden syksyisen kysyntäpiikin yli, mutta mielestäni on aivan selvää, että opiskelija-asuntotuotantoa on kasvatettava, mikäli kansainvälisten opiskelijoiden määrää halutaan kasvattaa. Asunnottomuus on huonoin mahdollinen alku opiskelulle vieraassa maassa eikä ”emergency accomodationkaan” kuulosta hyvältä kirjoittaessa kuulumisia kotimaahan. Vaikea asuntotilanne jättääkin pahimmassa tapauksessa yliopistosta ja Suomesta maana lähtemättömän negatiivisen ensivaikutelman, joka kiirii huonona maineena ulkomaille saakka. Se, jos mikä, heikentää kilpailukykyämme korkeakoulutusmaana.
Vastuukysymys on kuitenkin huomattavan hankala. Itse odotan selkeää vastuunkantoa kansainvälistymistavoitteita asettavilta kaupungeilta ja yliopistoilta. Ei ole kestävää, että korkeakoulut ja kaupungit keräävät hyödyt kansainvälistymisestä, jos samalla kaikki siihen liittyvät ongelmat kaatuvat opiskelija-asuntosäätiöiden ja ylioppilaskuntien niskaan. Se, mitä tämä vastuun kantaminen tarkoittaa, on kuitenkin vielä ratkaistava. Olisiko esimerkiksi järkevää, että yliopistot ryhtyisivät asunnontarjoajiksi myös opiskelijoille, kuten on tapana monessa muussa maassa? Vai olisiko ennemmin järkevää antaa jatkossakin opiskelija-asuminen niiden tahojen huoleksi, jotka ovat sitä meillä jo vuosikymmeniä menestyksellisesti ja opiskelijoiden tarpeita ymmärtäen hoitaneet eli opiskelija-asuntosäätiöille ja ylioppilaskunnille. Tämä on kysymys, jota yliopistot varmasti tykönään miettivät. Mikäli pohdinta päätyy jälkimmäiseen vaihtoehtoon, ei vastuu silti yliopistojen harteilta karise. Yliopistojen ja kaupunkien on tuettava asunnontarjoajia näiden toiminnassa. Tällaiseen tukeen kuuluvat olennaisena osana keskusteleminen kansainvälistymistavoitteista ja niiden aikataulusta sekä asunnontarjoajien resurssien lisääminen.
Eräs konkreettinen tapa tukea opiskelija-asuntotuotantoa nykyjärjestelmässä on hyvien maa-alueiden tarjoaminen opiskelija-asuntotuotantoon sopivaan hintaan. Esimerkkinä tämän vaikutuksesta käy Otaniemessä käynnistelevä uudisrakennushanke Aalto Village, jossa Espoon kaupunki on tarjoamassa AYY:n ja HOAS:n käyttöön erinomaista tonttia yliopistokampuksen kyljestä. Tällaiset ratkaisut ovat omiaan lisäämään opiskelija-asuntotuotantoa ja pääkaupunkiseudun toiseksi suurimpana opiskelija-asuntojen tarjoajana Aalto-yliopiston ylioppilaskunta on valmis kantamaan kortensa kekoon myös jatkossa. Opiskelija-asumiseen kaavoitetut ja sen mukaisesti hinnoitellut tontit kampusten läheisyydessä ovat se tapa, jolla yliopistot ja kaupungit voivat nopeasti selättää kansainvälistymistä hidastavan asuntopulan. Toivon, että tähän vaihtoehtoon tarttumista ja yhteistyön käynnistämistä harkitaan vakavasti niin yliopistoissa kuin yliopistokaupungeissakin.
Olen samaa mieltä kahden edellisen puhujan kanssa siitä, mikä on vastaus kysymykseen ”ovatko asumispalvelut kansainvälistyvän koulutuksemme kilpailukykytekijä”. Totta kai ne ovat. Tällä hetkellä ne eivät vain missään nimessä kasvata kilpailukykyämme. Opiskelija-asumisen järjestelyt ovat sinänsä toimivia, mutta asuntojen määrä on yksinkertaisesti liian vähäinen. Nykymeno ei voi missään nimessä jatkua, mikäli haluamme profiloitua maana, jossa korkeakouluopiskelijan on hyvä elää ja jonne on hyvä tulla opiskelemaan myös ulkomailta.
Tilanteen korjaamiseksi voisin esittää kolme konkreettista toimenpidettä tai joululahjatoivetta alueelliselle tasolle Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan puolesta. Näillä toimenpiteillä uskon asumispalveluiden kehittyvän kilpailukykyvaltiksi.
1) Kaupungit ja yliopistot: kantakaa vastuu kodittomiksi jäävistä opiskelijoista. Järjestäkää ehätämajoitus jatkossakin riittävällä kapasiteetilla ja inhimillisissä oloissa tai antakaa ylioppilaskunnille resurssit sen tekemiseen, kuten Helsingin kaupunki on tänä vuonna tehnyt.
2) Yliopistot: Fasilitoikaa kansainvälisten opiskelijoiden asuttamista myös yksityisille markkinoille esimerkiksi perustamalla asuntotoimistoja, jotka aktiivisesti etsivät opiskelijalle tai useammalle soveltuvia asuntoja yksityisiltä markkinoilta.
3) Kaupungit: Kaavoittakaa alueita kampusten läheisyydestä opiskelija-asumista varten, jotta tonttien hinnat saadaan ARA-rakentamiseen soveltuvalle tasolle. Me hoidamme kyllä ne mökit sinne pystyyn!