On kiva palata lomilta töihin, jos saat kunnian puhua koko Suomen kattavalle opetuksen kehittämistä työkseen pohtivalle ammattilaisjoukolle, kuten minulle tapahtui Dipolissa järjestetyssä Peda-forumissa.
“Peda-forum järjestää vuosittain valtakunnalliset opetuksen kehittämispäivät ajankohtaisesta yliopistopegagogiikan teemasta. Kehittämispäivät järjestetään yhteistyössä Peda-forumin yhteyshenkilöiden kanssa, ja ne kiertävät eri yliopistoissa vuorollaan. Päivät levittävät tietoa oppimisen tutkimuksesta ja kehittämistyöstä sekä edistävät osallistujien keskinäisiä yhteyksiä ja vuorovaikutusta.”
Tämän vuoden Peda-forumin teemana oli “kädenjälkiä”, johon tartuimme yhdessä opetuksesta vastaavan Aallon vararehtorimme Martin kanssa omissa puheenvuoroissamme. Omassa osuudessani haastoin väkeä pohtimaan korkeakoulutuksen disruptiota, pohjaten avaukseni pitkälti Stanfordin Daphne Kollerin vastaavaan puheenvuoroon TEDissä ja Harvardin Clayton M Christensenin innovaatioteoriaan.
Christensenistä netti on pullollaan:
Kaksi paperia aiheesta: Disruption in Education, Improving Higher Education Through Disruption
Christensenin haastattelu.
Yleistä disruptiivisesta innovaatio teoriasta.
___________________________________________________________________
Avauspuheenvuoroni Peda-forumilta:
2012 on ollu iso vuosi korkeakoulutukselle. Udacity, Coursera, Edx ja muut vastaavat verkko-opetuksen palvelut avasivat ovensa Yhdysvalloissa ja demokratisoivat tällä hetkellä korkeakoulutusta ennennäkemättömällä vauhdilla. Nyt on todellakin hyvä aika työskennellä opetuksen kehityksen parissa.
Opetuksen saatavuus kasvaa exponentiaalisesti. Courseran video- ja harjoituspohjaisille kursseille on tähän mennessä osallistunut 1,5 miljoonaa opiskelijaa 190 maasta. Tavalliselle MIT:n konetekniikan kurssille osallistuu kerralla 100 000 opiskelijaa. Nigerialainen maanviljelijä Stanfordin yrittäjyyskurssilla tai Intian keskiluokasta nouseva puhelinkeskustyöntekijä Harvardin ICT-kaupankurssilla on jotain uutta. Nämä opiskelijat pääsevät ensimmäistä kertaa kosketuksiin alansa parhaimman tiedon kanssa ja ovat hyvin janoisia oppimaan.
Jenkkiläinen toimittaja Tom Friedman totesi osuvasti: ”Isot läpimurrot tapahtuvat, kun jokin yhtäkkiä mahdolliseksi muuttunut kohtaa sen, mitä kipeästi tarvitaan.” Korkeakoulutuksen demokratisointia globaalisti todella tarvitaan.
Skeptisyys aiheesta on ok. Verkko ei voi alustana tarjota samaa kontaktia opettajaan, eikä opiskelija voi saada samaa palautetta ja sosiaalista kontekstia työskentelylleen, jne.
Tärkeämpää on kuitenkin se miksi verkko-opetus nappaa tuuleen vasta nyt, kun se on ollut olemassa jo yli 10 vuotta? Mikä nyt on muuttunut?
Vähän. Ja kaikki.
Courseran ja vastaavien palveluiden kurssit ovat oikeita. Ne alkavat ja loppuvat tiettynä päivänä, vaativat viikottaista työtä harjoitusten muodossa, tulokset arvioidaan ja tehdystä työstä saat certifikaatin yliopistolta.
Jokainen kurssi muodostaa oman verkkoyhteisönsä, jossa ihmiset organisoituvat fyysisiin opiskeluryhmiin, saavat palautetta, arvostelun ja niin pois päin. Ison datan kerääminen kurssille osallistuneilta opiskelijoilta onnistuu huomattavasti entistä paremmin ja videoluennot on helppo jakaa temaattisiin kokonaisuuksiin opiskelijan personoitavaksi. Tähän ei luentopohjainen kurssi pysty, ja siitä nimenomaan on kyse.
Mutta mikä siis verkko-opetuksessa on muuttunut? Tekniikan kehitys ei itsessään ole synnyttänyt tällaista disruptiota koulutusmarkkinoille. Olen taustaltani kauppatieteilijä, joten tällaisilta oman alan analogioilta ei voi välttyä. Tärkeintä on ollut se tapa, jolla nämä uudet palvelut ovat ottaneet tekniikkaa käyttöön tuodakseen sen kaikkien saataville. Siirrymme massaluennoista verkkosisältöön.
Disruptio tapahtuu kahdessa vaiheessa. Ensiksi luodaan perusteellisesti toimivat työkalut verkko-opetukseen. Toisessa vaiheessa, jonka selkeästi näemme tällä hetkellä tapahtuvan, nämä työkalut mahdollistavat käyttäjien luoman sisällön. Koulutuksessa tämä tarkoittaa sitä, että opettaja tai opiskelija voi luoda materiaalia kaikkien käytettäväksi ja vaihdettavaksi, joka synnyttää käyttäjäyhteisön.
Koko kehitys jättää kysymyksiä, joka sopivat myös tulevien päivien teemaan kädenjäljistä? Mitä tapahtuu verkkoympäristössä opettajasuhteelle? Minkälaista kädenjälkeä opiskelijoilta vaaditaan perinteisillä kursseillaan ja mitä menetetään verkkoluennoilla? Miten kampuksella tapahtuvassa luokkahuoneessa, luennolla, työpajassa tai labrassa pitää tapahtua kun näkyvää tietoa on saatavilla pohjattomasti?
Minä luulen että Aallossa ja muualla tästä tulevaisuudesta on päästy jo jonkin verran haistelemaan tuulia. Tulevaisuudessa siirrymme yhä vahvempaan ja läpinäkyvämpään meritokratiaan, jossa tiedon sovellukset ja konkreettiset tulokset menevät arvostelussa tietotason läpäisemisen yli. Ei ole enää kyse siitä paljonko opiskelijan kallo on imenyt ja pystyy muistamaan tietoa, vaan siitä mitä opiskelija pystyy tällä tiedolla tuottamaan. Oppi testataan ryhmissä, dialogissa opettajan kanssa, sekä synnyttämällä jatkuvasti uutta. Se voi tehdä välillä vaikeaksi opettajan kädenjäljen seuraamisen, mutta siinä on meille kaikille sopiva haaste.
Aallon opiskelijoiden puolesta tervetuloa Peda-forumiin tämä haaste ratkaisemaan. Kiitos.
_______________________________
– Voitto, hallituksen PJ
Btw, kiinnostaako syrjähyppy opinnoistasi? Courserassa alkaa 27. elokuuta muun muassa kurssit Gamification (pelimekaniikasta, University of Pennsylvania), Introduction to Sustainability (University of Illinois) ja Web Intelligence and Big Data (Indian Institute of Technology Delhi). Ole rohkea ja kokeile koulutusta tuhansien muiden kanssa.
