Olen viime aikoina mietiskellyt paljon ylioppilaskunnan toiminnanohjausta, sillä olen syksyn mittaan vetänyt ensi vuoden suunnitteluprosessia. AYY:n keskustoimiston porukan työajasta todella huomattava osa on syksyllä kulunut ensi vuoden toiminnan suunnitteluun, mikä on luonnollisesti vaikuttanut siihen, miten paljon “tehollista työaikaa” on ollut käytettävissä tänä vuonna ajankohtaisten asioiden edistämiseen.

Ylioppilaskunnan hallitus suunnittelee syksyisin seuraavaa vuotta kolmella eri rintamalla: ylioppilaskunnan oman toimintasuunnitelman, ylioppilaskunnan ja yliopiston yhteistyön sekä SYL:n toimintasuunnitelman puitteissa. Näistä AYY voi lyhyellä aikavälillä helpoimmin vaikuttaa siihen, miten oma toiminnansuunnittelumme hoidetaan.

Suuri ongelma AYY:n tosuprosessissa on tällä hetkellä se, ettei prosessia ole vakioitu. Standardoitua tosuprosessia ei ylioppilaskunnan alkuvuosina ole toiminnan etsiessä asentoaan määritelty, joten joka vuoden hallitus on laatinut tosun vaihtelevasti päätetyn mallin mukaisesti.

Standardoimaton toimintasuunnitelmaprosessi tarjoaa tietenkin paljon liikkumavaraa kulloisenkin vuoden hallitukselle, mutta siihen sisältyy myös kaksi huomattavaa ongelmaa:

1. Toiminnan pitkäjänteinen ohjaus ei toteudu, kun toimintasuunnitelmalla ja strategialla ei ole vahvaa linkkiä
2. Resursseja hukataan, kun hallitus keksii sekä suunnitteluprosessin että toiminnan tavoitteiden osalta pyörää uusiksi vuosittain

Ylioppilaskunta on tällä hetkellä hiukan kärjistäen tuuliajolla, kun toimintaa suunnataan joka vuosi uudelleen. Toimijoiden on tällaisessa epävarmuuden tilassa vaikeaa olla varmoja siitä, mihin kannattaisi keskittyä: toiminnan ala on laaja (sisältäen niinkin erilaisia asioita kuin edunvalvontaa, tapahtumia, tuotemyyntiä ja asuntoja), ja pitkäjänteisten kehityspainopisteiden näkeminen on vaikeaa.

Avainsana ongelman ratkaisemiseen on strategia. AYY:n tämänhetkinen strategia onnistuu kuvailemaan ylioppilaskunnan nykytilaa ja vahvuuksia, mutta epäonnistuu kahdessa tärkeässä asiassa, eli ylioppilaskunnan tärkeimpien ydintoimintojen määrittelyssä sekä tulevaisuuden kehityssuuntien konkreettisessa avaamisessa.

Torstaina kävimme edustajiston kokouksessa lähetekeskustelun hallituksen luonnoksesta ylioppilaskunnan ensi vuoden tavoiteohjelmaksi. Edarilta tuli vahva signaali siitä, että ylioppilaskunnan strategian päivittämiseen olisi ryhdyttävä, mikä on mielestäni erinomainen asia. Strategian päivittäminen on kuitenkin hyödytöntä, jos sitä ei onnistuta toimeenpanemaan järjestelmällisesti useampana perättäisenä vuotena. Strategiasta onkin rakennettava vahva linkki vuosittaiseen toiminnansuunnitteluun.

Suuri syy siihen, miksi nykyinen strategia on epäonnistunut toiminnan ohjaamisessa on se, ettei sen huomioimista ole leivottu vuosittaiseen toimintasykliin sisään. Kun ylioppilaskunnan toimeenpanevat toimijat vaihtuvat vuosittain, on luonnollista ettei edellisinä vuosina päätettyihin tavoitteisiin lähtökohtaisesti ole vahvaa sidettä. Strategian on oltava niin kiinteä ja luonnollinen osa suunnitteluprosessia, ettei sen ohittaminen ole tiedostamatta mahdollista. Side tulee prosessista.

Siinä missä edari määrittelee nykyisin joka syksy seuraavan vuoden painopisteet, tulisi jatkossa määritellä tietoisesti useamman vuoden kehityskohdat kerrallaan. Aiemmin laaditun strategian ollessa voimassa, voitaisiin syksyllä yksinkertaisesti vahvistaa aiemmin laaditut tavoitteet. Vuoden alussa keskustoimistolla puolestaan käytäisiin hallitusohjelmaa laadittaessa keskustelua lähinnä siitä, miten monivuotisia tavoitteita voitaisiin alkavana vuonna parhaiten edistää aiempina vuosina otetut edistysaskeleet huomioiden.

Vahva monivuotinen strategia vastaisi molempiin nykysysteemin aiheuttamiin ongelmiin. Ylioppilaskunnan keskustoimiston syyskauden “hyötysuhde” paranisi, kun syksyisin seuraavan vuoden toimintaa suunniteltaessa lähdettäisiin vanhoista tavoitteista ja niiden edistämisestä liikkeelle uusien määrittelemisen sijaan. Toisaalta toiminnan pitkäjänteisyys paranisi kertaheitolla: kun tavoitteet valitaan useammalle vuodelle kerrallaan, voidaan odottaa suurempien konkreettisten vaikutusten toteutuvan ajan kuluessa.

Alkuvuonna on tarkoitus nimittää strategiatyöryhmä näitä pohdiskeluja jatkamaan. Tsemppiä valittavalle porukalle jo näin etukäteen – tässä on kova vaikuttamisen paikka!

-Heikki K

Olin viime kevään vaihdossa Polytechnic of Namibiassa osana Aalto SCIn UFISA-ohjelmaa.  Näin jälkikäteen voin sanoa, että tämä vaihto oli ehdottomasti yksi parhaista asioista, mitä olen koskaan tehnyt. Ei ehkä niistä perinteisistä syistä. En saanut mitenkään kauheasti uusia kavereita tai bilettänyt kansainvälisessä porukassa muiden vaihtareiden kanssa. Sen sijaan löysin tarkoituksen omille opinnoilleni.

Myönnän ihan suoraan olevani luonteeltani ns. maailmanparantaja. Informaatioverkostojen koulutusohjelmassa olen oppinut kaikenlaista ihmisen ja teknologian suhteesta. Se mikä on kuitenkin puuttunut omista opinnoistani on ollut hieman laajempi perspektiivi oppien soveltamisessa. Jos uusien taitojen käytöstä yliopiston ulkopuolella koskaan ollaan ylipäänsä puhuttu, se ollaan tehty hyvin vahvasti suomalaisen, tai vähintäänkin länsimaalaisen elinkeinoelämän näkökulmasta. Tämä on kyllä sinänsä järkevää, koska se on maailma, joka ylivoimaisesti suurinta osaa opiskelijoista odottaa.

Itse olen kuitenkin hieman sitä mieltä, että jokaisen ihmisen tulisi etsiä omasta mielestään “maailman suurin ongelma”, ja pyrkiä ratkaisemaan sitä niillä työkaluilla ja näkökulmilla, jotka itselle tuntuvat luonnollisimmalta. En ole ollut aivan vakuuttunut, että oma maailman suurin ongelmani löytyisi aivan läheltä Otaniemeä.

Namibiassa pääsin osaksi paikallisen yliopiston projektia, jonka tarkoituksena oli luoda mobiiliapplikaatiota, joka helpottaisi paikallisen townshipin nuorten työnsaantia. Projektiin tuli tietenkin mukaan myös matkan varrella kaikenlaista muuta uutta elementtiä, kuten yrittäjyys-workshoppeja, ja vastaavaa. Namibiassa maisterivaihe on tutkimuspainotteinen, joten itsekin päädyin kurssien sijasta mukaan tutkimuksen tekemiseen. En ole varma, onko namibialaisten työttömyys maailman absoluuttisesti suurin ongelma. Omasta mielestäni se on kuitenkin isompi kuin mitään, mitä minulle on Suomessa esitelty.

Oikeastaan se, mitä varsinaisesti toivoisin aaltolaisilta, on pieni hetki vilkaista ympärilleen, mieluiten läntisen maailman ulkopuolelle. On jotenkin helppoa tuudittautua siihen, että maailmanparantaminen on jotain, mitä “jotkut humanistit” tekevät. Jos nyt joku muu, niin ehkä lääkärit. Aallosta ehkä korkeintaan tyyliin vesitekniikan tyypit voivat käydä rakentamassa kaivoja. Tosiasiassa millä tahansa taustalla voi työskennellä maailman parhaaksi, kun vaan haluaa. On ihan okei, että maailman suurin ongelma löytyy läheltä kotinurkkia. Toivoisin vaan, että jokainen edes miettisi, mikä se ongelma omalla kohdalla on.

Pietari Keskinen

Vaikka tuntuukin väsyneeltä edes kirjoittaa niistä, on kai ihan hyvä muistuttaa trendeistä laajamittaisen korkeakoulutuksen taustalla Suomessa. Yksikkötyökustannukset ovat Suomessa niin korkeat, että tuotantotyötä maassamme ei kannata määräänsä enempää tehdä. Lisäksi Suomen huoltosuhde on heikentynyt ja heikkenee suurten ikäluokkien eläköityessä rajusti, jonka trendin julkista taloutta kuormittava vaikutus tulee seuraavien vuosikymmenien aikana vain pahenemaan väestön ikääntyessä ja sairaanhoidon tarpeiden kasvaessa.

Maahan tarvitaan kipeästi nuoria, koulutettuja aikuisia korkean tuottavuuden työtä tekemään ja työpaikkoja luomaan. Jos vielä voitaisiin jotenkin kiertää nuorten aikuisten peruskouluttamisesta koituvat kustannukset, niin aina parempi.

Ulkomaiset korkeakouluopiskelijat ovat tyypillisesti lukeneet yli kymmenen vuoden peruskoulutuksensa lisäksi kolmen vuoden kandidaatintutkinnon jossakin muussa maassa, muiden kuin suomalaisten veronmaksajien piikkiin. Suomeen he tulevat tyypillisesti suorittamaan kahden vuoden maisteritutkintoa, jonka hinta on murto-osa lähes 20 vuoden koulutusputken kokonaiskustannuksista.

Toisin kuin julkisuudessa yleisesti esitetään, suuri osa valmistuvista ulkomaalaisista opiskelijoista haluaisi työllistyä Suomeen. Paikallinen vaihtelu tässä lienee suurta, ja esimerkiksi Aalto-yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa huomattiin noin 70 – 80 % opiskelijoista haluavan jäädä maahan. Kuitenkin alle puolet valmistuneista opiskelijoista on vuosi valmistumisensa jälkeen löytänyt työpaikan Suomesta.

Löydettyään töitä, korkeakouluopiskelija maksaa tutkintonsa verotuloina takaisin yhteiskunnalle moninkertaisesti. Korkeakoulutetut työllistyvät edelleen huomattavasti paremmin kuin muiden koulutusasteiden tutkinnon suorittaneet, jonka lisäksi korkeakoulutetut nuoret ovat profiloituneet erityisesti yritteliäinä elinkeinoelämän uudistajina.

Maksujen määräämisen sijaan järkevää politiikkaa olisi parantaa tavoitteellisesti Suomeen tulevien ulkomaalaisten korkeakouluopiskelijoiden “kansantaloudellista hyötysuhdetta”, eli ensinnäkin vaikuttaa olosuhteisiin siten, että useampi haluaisi valmistuttuaan jäädä Suomeen ja toisekseen parantaa koulutusta sekä työmarkkinoiden toimivuutta siten, että Suomeen jäämistä havittelevista useampi löytäisi töitä. Nämä kaksi kulkevat tietysti käsi kädessä, ja molemmissa niissä olisi parantamisen varaa.

Tällaisia toimenpiteitä ei kuitenkaan ole suunnitteilla, vaan Sipilän hallitus on nähnyt, että lukukausimaksuja perimällä voidaan jollakin mekanismilla sekä edistää suomalaisten korkeakoulujen kansainvälistymistä että paikata korkeakoulutuksen rahoitusta. Viime viikolla huomiota sai tieto siitä, että hallitus esittää aiemmasta tiedosta poiketen lukuvuosimaksuille 1500 euron minimiä.

Pitäen lähtökohtana hallituksen kyseenalaista oletusta siitä, että maksuilla voidaan ainakin

1. paikata korkeakoulujen rahoitusta ja
2. edistää suomalaisten korkeakoulujen kansainvälistymistä,

ei 1500 euron maksuminimi tunnu kovin yllättävältä. Otettaessa maksut käyttöön laajasti kerralla, voidaan niiden toimeenpanon vaikutusta tosiaan luultavasti arvioida luotettavammin kuin jos vain yksittäiset korkeakoulut ottaisivat maksut käyttöön.

Toinen ajatuskulku on, että tekemällä opiskelijoista maksavia asiakkaita, tehdään heistä samalla laatutietoisia “koulutuksen kuluttajia”, jotka vaativat yliopistoja kehittämään ohjelmiaan. Kun kaikissa kouluissa on perittävä maksuja, voidaan tämän mekanismin toimintaa ainakin tutkia laajasti.
Tämä ei kuitenkaan muuta sitä, että perimmäinen logiikka maksujen takana ontuu pahasti. Maksuilla yritetään korjata väärää ongelmaa.

-Heikki K

Mitkä aihepiirit erottavat AYY:n vaalikoneeseen vastanneet ehdokkaat? Yksi tapa lähestyä asiaa on Principal Components Analysis (PCA). Kahdella ulottuvuudella ei voi vielä kovin hyvin selittää kaikkea hajontaa AYY:n ehdokkaiden joukossa, mutta yksi mahdollinen esitys näkyy seuraavassa kuvaajassa.

Päivitys 19.10.2015: Tutustu myös interaktiiviseen graafiin.

Mitkä tässä sitten ovat kuvaajan akselit? Seuraavissa kappaleissa on molempien tekijöiden kolme merkittävintä kysymystä ja liittojen vastaukset niihin.

Kuvaajissa asteikko on eri mieltä (0) – samaa mieltä (100).

Vaaka-akseli
Vaaka-akseli erotti erityiseti Järjen muista vaaliliitoista.

18/20 AYY:n tulisi ohjata sen piirissa toimivien yhdistysten toimintaa niin, etta suomea osaamattomien olisi helpompaa osallistua siihen.

1/20 Perustutkintokoulutuksen tulee olla kaikille opiskelijoille maksutonta.

5/20 Ylioppilaskunta voi ottaa kantaa muihinkin asioihin kuin suoraan koulutukseen, yliopistoihin ja opintososiaalisiin asioihin (opintotuki, asuminen ym.) liittyviin kysymyksiin.

Pystyakseli
Pystyakselilla Luova erottui muista ja vastakkaiselle puolelle asettui ProArte.

16/20 AYY:n asuntojen vuokria tulisi korottaa, jotta niiden laatua voitaisiin parantaa.

13/20 Ylioppilaskunnan jasenmaksua on korotettava.

14/20 Edustajiston jasenen tulee noudattaa edustajistoryhman kantaa merkittavissa kysymyksissa.

Päätelmät
Erojen löytäminen liittojen väliltä on haastavaa. Vaalikoneessa olevat kysymykset jakavat kyllä ehdokkaiden mielipiteitä, mutta vaaliliiton ja arvojen välillä ei näytä olevan kovinkaan suurta yhteyttä.

Jos haluat tehdä oman analyysisi, niin kaikki nämä materiaalit löytyvät julkisesti täältä

Stressi on yleinen ilmiö opiskelijoiden keskuudessa ja vaikuttaa opiskelijoiden elämään monella tapaa. Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen 2012 mukaan 30 % opiskelijoista koki kärsivänsä voimakkaasta stressistä. Ajoittainen stressi on jokaisen aikuisen ihmisen elämää koskettava ilmiö, joka pieninä määrinä voi toki parantaa niin fyysistä kuin psyykkistä suorituskykyä. Liiallisena ja pitkään jatkuvana stressi heikentää hyvinvointiamme ja altistaa fyysisille ja psyykkisille sairauksille. Stressinhallintakeinoja opettelemalla on mahdollista vähentää stressin haitallisia vaikutuksia ja estää sen kehittyminen uupumukseksi tai masennukseksi.

Minäkö stressaantunut, höpölöpö! Ei koske mua, mulla vaan on tässä kaikkea kokoajan…

Itsetuntemus on stressinhallinnan opettelussa koko homman ydin, sillä jollei tunne itseään ja omaa tapaansa reagoida ympäröivään maailmaan, ei myöskään voi oppia ymmärtämään itseään eikä vaikuttamaan omaan ajatteluun ja käytökseen. Usein opiskelijoiden kanssa työskennellessä törmää siihen, miten paljon stressiä he kantavat harteillaan. Usein syynä ovat valtavat vaatimukset, joita heillä on itseään kohtaan arkisessa elämässä. Pitää menestyä opinnoissa, pitää harrastaa, pitää olla aktiivinen ja mielellään myös vapaaehtoisena siellä ja täällä ja tietysti koko ajan pitää näyttää hyvältä. Pärjätäkseen pitää olla huikeita sosiaalisia suhteita, pitää tietää just nyt eikä melkein mitä elämässä tulee valita ja niin edelleen.  Pitkään jatkunut liiallinen stressi vaikuttaa herkästi opiskelukykyyn ja kokemukseen elämän mielekkyydestä. Silloin tällöin tekee jokaiselle hyvää puhaltaa peli seis, ja tarkastella omaa sisäistä maailmaa. Kuka tämä on tämä tyyppi, jonka pitää olla tätä kaikkea? Milloin se on viimeksi saanut sanoa sanottavansa tähän kaikkeen? Ja jos ihan oikeasti kysyisin siltä, niin olisikohan se edes puolien noista asioista takana? Tunnistatko itsesi?

Terve itsetuntemus sisältää oman itsensä hyväksymisen vahvuuksineen, mutta erityisesti myös heikkouksineen. Itsetuntemus tukee oman henkisen tasapainon säilyttämistä muuttuvassa ja välillä haasteellisessa elämäntilanteessa. Itsetuntemus ja hyvä itsetunto eivät tarkoita loputonta jaksamista, vaan päinvastoin itsetuntemus auttaa tunnistamaan kohdan, jolloin on tehnyt riittävästi. Itsensä tuntevalle ja hyväksyvälle ihmiselle omien rajojen asettaminen on helpompaa ja elämä pysyy paremmin hallinnassa. Päivissä on tolkkua ja mieltä ja ajatukset tulevaisuudesta ovat toiveikkaat. On hyvä tiedostaa minkälaiselle perustalle omaa elämään ja minuuttaan  rakentaa, jotta sitä osaa huoltaa sen erityisiä tarpeita kunnioittaen. Itsetuntemusta vahvistaa ja usein kirkastaa omien arvojen parissa työskentely, eli ne perustukset, joiden varaan sinä rakennat elämääsi.

Minkälaista stressiä sinulla on elämässä? Onko se hallittavissa vai onko sitä jatkunut jo pitkään? Miten sen kanssa pärjäilet? Entä miten sinä reagoit stressaavaan tilanteeseen? Huolestutko, lisäätkö kierroksia, oletko poissaoleva, oletko itkuinen tai lamaannutko? Vai tunnistatko fysiologisia muutoksia: nukahtaminen vaikeutuu, heräilet aamuöisin, ravaat vessassa vatsaongelmienvuoksi tai saat sen ärsyttävän kutisevan ihottuman?

No joo ehkä mullakin joskus menee vähän yli…

Kun alkaa tunnistaa oman stressaantuneen itsensä, on myös stressiin helpompaa havahtua. On helpompaa tunnistaa missä vaiheessa hommia alkaa kasaantua liikaa ja kun kalenterista saa vielä muodostettua huokoisemman, ennen totaalista itkupotkuraivaria. Kokemus ja harjoittelu tekevät tässäkin taitavamman, ja mestariksi mitellään elämän mittaisella taipaleella.

Osa opiskelijoista tunnistaa stressin paremmin kuin toiset. Näillä opiskelijoilla on usein kokemusta stressaavista elämäntilanteista, eli tilanteista, jotka ovat vaatineet normaalia suurempaa ponnistelua päivittäisen suoritustason yläpuolella. He ovat myös usein joutuneet opettelemaan keinoja hallitakseen stressiä ja pärjätäkseen suorituskykyisinä haastavassa tilanteessa.  Stressinhallintakeinoja opettelemalla on mahdollista vähentää stressin haitallisia vaikutuksia ja estää sen kehittyminen uupumukseksi tai masennukseksi.

Mutta mä opin koko ajan lisää itsestäni…

Stressinhallinta on osa elämänhallintaa, ja taitoja, joita jokainen ihminen joutuu harjoittelemaan säännöllisesti. Muuttuvat elämäntilanteet haastavat tapojamme toimia ja välillä omat totutut keinot kaipaavat päivitystä. Jos koet tarvitsevasi enemmän työkaluja arjenhallintaan, voit esimerkiksi hyödyntää YTHS:n Elämäntaitokursseja, joita järjestetään tänä syksynäkin toimipisteissämme. Lue lisää toimipisteiden sivuilta.

Ensi kerralla luvassa muutama sana jännittämisestä, sekin on tuttu aihe ihan meille jokaiselle!

Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme!

Katariina

Terveydenhoitaja

YTHS Otaniemi

Tänään hyppäsin AYY:n keskustoimistolla tuoliltani kädet ilmassa pystyyn ja huudahdin niin, että varmaan koko toimiston yläkerran porukka ihmetteli mitä oikein tapahtuu. Maatalous- ja ympäristöministeri oli juuri twiitannut.

Tiilikaisen lyhyt twiitti tarkoitti, että vaalikeväästä kesän kautta syksyyn intensiivisenä jatkunut lobbausprojektimme oli päättynyt menestyksekkäästi.

AYY kampanjoi eduskuntavaalien alla yhdessä Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kanssa opiskelija-asuntojen rakennustukien säilyttämisen puolesta. Maaliskuussa julki tulleessa ympäristöministeriön kansliassa valmistellussa asumisen tukimuotojen vaikuttavuutta selvittäneessä raportissa oli linjattu, että opiskelija-, nuoriso- ja senioriasunnot tulisi poistaa ARA:n investointiavustuksilla tuettavien asumismuotojen joukosta.

Otimme HYY:n ja SYL:n kanssa jo keväällä vahvan kannan, että linjaus oli tehty puutteellisin ja virheellisin perustein, ja erityisesti uudistuksen toteuttamistapa herätti kummastusta.

ARA on tähänkin asti myöntänyt investointiavustuksia vain noin puolelle avustusta hakeneista uudisrakennus- ja perusparannushankkeista. Opiskelija-asuntojen uudisrakennus- ja perusparannushankkeita on siitä huolimatta tuettu säännöllisesti, eli käytännössä ARA:n ammattilaiset ovat toistuvasti todenneet opiskelija-asuntohankkeisiin kohdistettujen tukieurojen olevan tehokkaasti käytettyjä.

Toukokuussa julki tulleessa hallitusohjelmassa ARA:n tukimuotoja haluttiin ”uudistaa” tältä osin aiemmin keväällä julkaistun raportin linjausten mukaisesti, eli opiskelija-asumisen tukihanat olivat menossa vahvasti kiinni. Siitä huolimatta, että ARA:n virkamiehet olivat itse nähneet opiskelija-asuntohankkeet tukemisen arvoisina ja hyvä projekteina, oltiin 15 M€ säästöt toteuttamalla nimenomaan niiden kustannuksella eikä kaikista tuenhakijahankkeista vähiten tehokkaita pois tiputtamalla.

Käytännössä tukien lakkaaminen olisi tarkoittanut sitä, että AYY:n jatkossa rakentaman pienen yksiön vuokra olisi noussut noin 50 euroa kuukaudessa. AYY suunnittelee tällä hetkellä noin 1000 opiskelija-asunnon rakentamista lähivuosina, eli vaikutus ylioppilaskuntamme jäsenistöön olisi ollut poikkeuksellisen suuri.

Aloimme AYY:ssa yhdessä SYL:n ja HYY:n kanssa kiivaasti laatia materiaaleja argumenttiemme tueksi ja tavata ARA-lainsäädännön kannalta keskeisiä sidosryhmiä. Kuukausien mittaan olemme tavanneet kymmeniä kansanedustajia, erityisavustajia ja virkamiehiä ja perustelleet heille yksi kerrallaan, miksi kaavailtu muutos ei ole kokonaisuuden kannalta hyvä ratkaisu. Lobbausta puhtaimmillaan siis.

Tiilikaisen tämänpäiväinen twiitti oli päätös puoli vuotta kestäneelle edunvalvontatyölle. Edunvalvojan fiilis tällä hetkellä on aika katossa 🙂

-Heikki K